Tanssia koronan jälkeen

Lokakuun tangolauantain (täällä) jälkeen koronatilanne paheni - jälleen kerran. Tangot ja muut loppuivat - ilo katosi elämästämme - jälleen kerran. Käperryimme päiviksi etätöihin oman tietsikan ääreen ja illoiksi sohvalle oman telkun ääreen - jälleen kerran.

Yli kaksi vuotta tanssitaukoa - paria lyhyttä väliviikkoa lukuunottamatta - on lähes seitsenkymppisen mummon elämässä aika paljon - ehkä jopa liian paljon. Kroppa rapistuu ja paikat jäykistyvät. Mieleen ehtii hiipiä ajatus koko tanssihomman lopettamisesta. Ajattelee vakavissani, että tanssini tässä elämässä oli tässä.

Koronan rauhoituttua - jälleen kerran - aloin kuitenkin vaivihkaa selailla eri tanssikoulujen ja -seurojen kurssitarjontaa. ”Kunhan vaan kattelen.” Halu parketille oli kova ja kaipuu musiikin vietäväksi yltyi yltymistään. 

Pienin ja varovaisin askelin uskaltauduin uudelleen tanssikurssille. Jännitti yllättävän paljon, jopa pelotti. Eniten minua huolestutti tasapainon huonontuminen ja se että tanssistani olisi kadonnut minulle tärkeä keveys ja ”helppous”. Ja mahdollisen koronatartunnan takia jännitin myös tanssitreenien vaihtorinkiä.  

Halu ja kaipuu tanssin pariin kasvoi kuitenkin vastustamattomaksi. Päätin, että aloitan paluun (lähes) alkeista ja ”turvallisen” tuntuisesti oman ikäisessä, ”hyväksyvässä” seurassa. 

Pitkän koronatauon jälkeen kokeilin tanssia ensimmäistä kertaa tämän vuoden maaliskuussa Sekahaun 60+ -ryhmässä Tapanilassa. Sekahaku on turkulainen tanssiseura, joka on pari vuotta järjestänyt tanssikursseja myös Helsingissä. Keskiviikkoisin Auvo Viita-Aho opettaa Tapanilan työväentalolla ensin pari tuntia ”eläkeläisryhmää” ja tämän jälkeen ”tavallista” alkeis/keskitaso-ryhmää. 

Astuin arastellen ja jännittyneenä työväentalon ovesta sisään. Tunsin pian olevani oikeassa paikassa. Opettajan lisäksi juhlasalissa oli runsaat 20 tanssista innostunutta eläkeikäistä - suurin osa oli naisia. Äkkäsin heti hymyilevän Pirkon, joka on tuttu vakitanssija Pirjo Kärnän treeneistä Malmilta. Istuin hänen viereensä ja innostuneena vaihdoimme kuulumisia ja tuntemuksia koronatauon ajalta. Tunsin tulleeni ”kotiin”. Rauhotuin ja rentouduin.

Alkoi Auvon fusku. Vaihtoringissä oli kymmenkunta naista ja vain kaksi miestä. Mutta fuskua voi harjoitella hyvin myös yksin. Ja niin teinkin. Aloin nauttia musiikista ja liikkeestä sekä tanssifiiliksestä, joka voimistui sisälläni. Tanssin ja tutun lavamusiikin aikaansaama mielihyvä alkoi levitä kehooni.

Parasta koko kurssilla oli se, että opettaja Auvo oli mukana vaihtoringissä - kolmantena miesviejänä. Ja kun porukkaa ei ollut kauheasti, niin oma vuoro tanssia osaavan viejän eli opettajan kanssa tuli useita kertoja tunnin aikana. Auvo keskittyi tanssimaan jokaisen kohdalleen tulleen seuraajan kanssa huomioiden ihanasti juuri tämän seuraajan tanssitaidon ja -kokemuksen. Asia, johon kiinnitin erityistä huomiota, sillä tätä ei jokainen miesopettaja viitsi eikä vaivaidu tekemään. Uskon, että opettajan asenne tuntui mukavalta jokaisesta kurssilla olleesta naisesta. Minä nautin monta kertaa hyvästä viennistä ja mukavasta tanssihetkestö, kun osaava viejä tanssi hetken juuri minun kanssani sovittaen tanssimme minun osaamistasolle.

Innostukseni tanssiin palasi eläkeläistanssijoiden hyväksyvässä ilmapiirissä. Ja Auvon huomioivassa, läsnäolevassa ja osaavassa opetuksessa. Tunne siitä, että tanssi on - kaikesta empimisestä huolimatta - minun juttuni ja minun mielihyväni lähde, voimistui. Kiitos Auvo :)