Läsnä itselle ja parille

Paritanssi on tanssia parhaimmillaan, kun molemmat tanssijat - viejä ja seuraaja - haluavat ja osaavat - ja myös uskaltavat - nauttia yhdessä liikkumisesta ja yhteisestä tanssista. Tuntevat he toisensa tai eivät…

Nautittavassa paritanssissa ei ole kyse niinkään tanssitaidosta eikä kiemuraisten kuvioiden hallitsemisesta. Nämä taidot toki yleensä edesauttavat yhteisestä tanssihetkestä nauttimista. Taitoa ja kuvioita enemmän on kyse rohkeudesta ja uskalluksesta heittäytyä - antautua - musiikin, tanssin ja parin vietäväksi. Viejän vietäväksi - tietty - mutta myös viejän pitää tavallaan osata asettua seuraajan ”vietäväksi” eli tunnistaa, miten seuraaja liikkuu, tanssii, kuulee musiikin.

Kummankin tanssinautinto paranee, jos molemmat pystyvät tuntemaan, että myös toinen nauttii yhteisestä tanssista. Miten tämä välitetään tai välittyy toiselle? Jotenkin sen vain aistii tanssiparin viennistä ja seuraamisesta, olemuksesta, otteesta, liikkumisesta ja jostain mystisestä yhteydestä - fyysisestä ja henkisestä läsnäolosta yhteisessä hetkessä.

Läsnäolo tanssissa ei tarkoita lähentelyä tai lääppimistä, vaan on hetkeen rauhoittumista ja hengittämistä yhdessä. Ja toisen hyväksymistä. Läsnäolo tuntuu sekä mielessä että kropassa. Ja sen aistii ja tuntee usein myös lähellä oleva (tanssiva) toinen samalla tavoin läsnäoleva ihminen. 

Olennaista on, että kumpikin rauhoittuu tanssimaan juuri tämän ihmisen kanssa. Ei keskity miettimään, kenen kanssa Reiska tanssii, minkä kuviokiemuran keksin seuraavaksi tai onko huulipunaa sopivasti. Ja että molemmat malttavat kuunnella myös musiikkia sekä tunnustella tanssikaverin liikkumista ja valmiutta yhteiseen tanssiin.

Paritanssi syttyy ja elää musiikista ja läsnäolosta - sekä palautteesta, jonka kumpikin aistii toisen vartalosta ja liikkeestä. Kun nämä kolme asiaa osuvat nappiin, musiikki ikäänkuin kuullaan samoilla korvilla ja tanssitaan samoilla jaloilla ja yhteisen keskipisteen ympärillä. Ja hengitetään yhdessä. Rauhassa. 

Ollaan läsnä itselle ja toiselle lyhyen, maagisen tanssihetken ajan. Ja vain nautitaan.

Tangokävelyä, ilman kuvioita

Männistön treeneissä opettajamme Jyrki Keisala haastoi meidät tanssimaan tangoa ilman yhtäkään käännöstä tai kuviota eli vain askeltamaan tangoa, jota hän nimitti askeltangoksi. Jyrki halusi, että saamme konkreettisesti kokea, että tango voi olla vain (tai myös) läsnäolevaa kävelyä musiikin ohjaamana. Hyvä tango ei hänen mukaansa vaadi monimutkaisia kuvioita. Ja tähän opettajan näkemykseen yhtyivät ainakin lähes kaikki seuraajat :):)

Tunnin alkuun harjoitelimme tangokävelyä soolona. Askel lähtee tukijalalta, myös taaksepäin liikuttaessa eli seuraajalla. Jyrki kertoi, että askeleeseen saa enemmän tangon tuntua, kun ajattelee, että ponnistus lähtee tukijalan kantapäältä, ei päkiältä joka oikeasti eteenpäin astuttaessa irtoaa viimeisenä lattiasta. Tosiasiassahan tangoaskel ikäänkuin rullaantuu jalkapohjaa pitkin. 

Eteen- ja taaksepäin astuttavat askeleet astutaan määrätietoisesti ja suoraan eteen tai taakse, ei epämääräisesti harottaen. Jokaisen askeleen pitää olla myös niin vakaa, että sekä viejä että seuraaja pystyvät halutessaan - tasapainon kärsimättä - pysäyttämään oman liikkeensä jokaiselle askeleelle, myös nopeille. 

Sooloharjoittelun jälkeen asetuimme parin kanssa vakiotanssiasentoon ja viejä alkoi astella musiikkia kuunnellen hitaita ja väliin nopeita askelia eteen, taakse tai sivulle, mutta ei käännöksiä eikä kuvioita. Sen sijaan stop- ja täp-askeleet olivat sallittuja, rytmin muutokset ja painon vaihdot jalalta toiselle jopa toivottavia. Tarkoitus oli että pari löytää yhteisen, hyvältä tuntuvan tavan tanssia ja tulkita soitettavaa musiikkia. Ja yrittää saada jopa vastavuoroisuutta vientiin siten, että myös viejä kuuntelee seuraajaa herkällä korvalla ja aistii, koska tämä haluaa esim. hidastaa, nopeuttaa tai pysäyttää yhteistä tanssia. Jyrki vakuutti, että tämä on mahdollista, kunhan viejä ei nukuta seuraajaa pitäytymällä vain tutussa ja ennalta-arvattavassa HHNN-rytmissä ja kun sekä seuraaja että viejä ovat molemmat koko ajan hereillä ja vahvasti läsnä. 

Tuntui että me onnistuimme, sillä tangokappaleen loputtua Jyrki sanoi että läsnäolon tunne lavalla selvästi voimistui ja tunnelma sähköistyi kivasti. Askeltango tuntui hyvältä ja rauhoittavalta sekä nautittavalta ja läsnäolevalta, eikä yhtään pitkävetiseltä. Yksi kokenut seuraaja kertoi, että hän on tanssinut yhden parhaista tangoistaan astumatta askeltakaan. Tähän minun taitoni ei vielä riitä :):)

Pääasiassa koin seuraavani herkästi viejää, mutta en osannut vielä ottaa väliin viejän roolia enkä kokenut että viejäni olisi sitä ”pyytänyt”, kuten Jyrki toivoi. Ehkä senkin aika vielä koittaa...

Pieleen menneet treenit

Alkuun tanssi lähti etenemään mukavasti. Huolimatta siitä, että ehdin Paville Maijan jatkotason harkkoihin vasta samalla kellonlyömällä kun ensimmäinen bolerokappale lähti soimaan. (Minähän pyrin aina saapumaan paikalle hyvissä ajoin, jotta saan rauhassa keskittyä alkaviin harjoituksiin ja mieleni nollaamiseen.)

Mutta jo toisen kappaleen aikana alkoi tuntua, että tanssin treeniparini kanssa eri kappaletta ja eri tunnelmaa, vaikka samoilla askelilla menimmekin. Eli kumpikin tanssi ikäänkuin yksin, ilman tunnetta yhteisestä tanssista. Koronatilanteesta johtuen useissa treeneissä tanssitaan koko harjoitusaika saman viejän/seuraajan kanssa, joten kumpikaan ei päässyt pakenemaan epämieluisaksi kokemaansa tilannetta.

Kyseinen viejä oli minulle erittäin tuttu - tanssikaveri, jonka kanssa olen tanssinut kymmenissä treeneissä lähes kaikkia eri lavatanssilajeja, ja rumbaboleroakin monta kertaa. Hänen kanssaan minulla on sekä hyviä että vähemmän hyviä yhteisiä rumbakokemuksia.

Missä siis vika? Vastaus on yksinkertainen - pääosin minussa. Tiesin, että treeniparini tykkää tanssia rumbaa, mutta on tanssinut pari vuotta vähemmän kuin minä ja on innostuksestaan huolimatta rumbassa vasta ”keskitasoa”. Iltaa jälkeen päin miettiessäni tajusin, että näistä tiedoista huolimatta tanssia aloittaessamme mielessäni oli ollut toive tai oikeammin vaatimus, että hän veisi minua kuin parkettien partaveitsi, jotta minä saisin vain nauttia seuraamisesta ja jopa briljeerata kuvitelluilla ”taidoillani”. Sillä hetkellä en ensinkään ajatellut, miten minä voisin edesauttaa meidän yhteistä tanssikokemustamme ja -nautintoamme. Eli lähdin lattialle täysin itsekkäissä mietteissä ja vaateissa.

Mutta mönkäänhän paritanssi tällaisella asenteella menee. Ja täysin riippumatta siitä, miten paljon tai vähän tanssijat osaavat tai yrittävät. Paritanssi on kahden tanssijan yhteinen juttu. Ja se kuuluisa tanssitaivas löytyy vain kummankin nöyrällä asenteella - tanssiparia kunnioittaen, häntä herkästi kuunnellen ja hänen liikkeisiinsä vastaten.

Tanssin jälkeen viejä ihmetteli tanssiani ja purki minulle (ystävällisesti) omaa tanssikokemustaan kysymällä, josko odotin tanssivani jonkun oman viejähaaveeni kanssa, enkä hänen - elävän, tuntevan ja epätäydellisen ihmisen - kanssa. Nolotti, mutta hän taisi osua naulan kantaan.

Toivottavasti tämä taas kerran palautti minut paritanssin ytimeen: Kaksi erilaista ihmistä kohtaa toisensa omista senhetkisistä lähtökohdistaan ollen hetken läsnä toisilleen - nauttien yhdessä tanssimisesta.

Läsnäoloa Littoisissa

Viime lauantaina osallistuin Littoisten lavalla - ekaa kertaa tänä kesänä - turkulaisen tanssikoulu Sekahaun järjestämään Tanssin Kosketus -nimiseen työpajaan. Kolmetuntiseen iltapäivään osallistui kymmenen lavatanssijaa, joista yhdistettiin viisi keskenään työskentelevää ja tanssivaa paria.

Työpajaa ohjasi Miia Lehtonen, joka kertoi lapsesta asti jatkuneen aktiivisen tanssiharrastuksen lisäksi toimivansa mm. seuratanssiohjaajana ja satuhierontakouluttajana. Miia kirjoittaa mm. Läsnäolon Hetki -nimistä blogia (täällä), jossa hän jakaa ajatuksiaan läsnäolosta, tanssista ja satuhieronnasta.

Iltapäivän aikana Miia pyrki saamaan meidät kokemaan, miten oman kehon liike resonoi tanssiparin kehossa ja hänen liikkeessään - ja toisin päin. Miten kahden erillisen tanssijan erilaiset, hyvinkin persoonalliset liike- ja tanssikielet voivat sulautua tanssivan parin yhteiseksi liike- ja tanssikieleksi, josta kuitenkin näkyy/välittyy molempien oma persoonallinen tapa liikkua ja tanssia.

Jotta paritanssi koskettaa kumpaakin tanssijaa, se vaatii molemmilta osapuolilta halua, uskallusta ja taitoa antautua avoimeen, luottavaiseen ja hyväksyvään vuorovaikutuksen parin kanssa - niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ja rauhoittumista kuuntelemaan ja aistimaan omalla kehollaan tanssiparin kehoa, sen liikkumista ja tanssikieltä. Etenkin viejien on oltava erityisen herkällä, jotta he aistivat seuraajan kehoviesteistä, miten seuraaja haluaisi tanssia. Seuraajille tanssiparin liikekielen kuuntelu/aistiminen (seuraaminen) on usein tutumpaa, mutta kehollisen kuuntelun lisäksi seuraajilta vaaditaan myös omaa aktiivisuutta, jotta heidän oma tanssitapansa/kielensä pääsisi näkymään yhteisessä tanssissa.

Tätä kaikkea harjoiteltiin ilman musiikkia ja musiikin kanssa väliin vapaasti liikkuen ja väliin rumban tai tangon askeleiden turvin. Ja väliin soveltaen satuhieronnan (?) hyväksyvää ja läsnäolevaa painantakoskettelua. Alkuun harjoitus sujui kangerrellen, mutta loppua kohti uskallus lisääntyi, jolloin se alkoi tuntua yhä nautittavammalta.

Vaikeaa ja mielenkiintoista, mutta supertärkeää nautittavalle tanssikokemukselle.

Perusrumbaa

Varma merkki talven tulosta on se, kun Astikaisen Maijan torstaitreenit siirtyvät Pavin kesälavalla Puistokulmaan (täällä). Eilen olin ekaa kertaa Pavikauden jälkeen Maijan kolmetuntisissa rumbatreeneissä.

Tunneilla ei ole mikään muuttunut sitten viime kevään - samat tutut naamat, lähes tasaparit, toimiva parinvaihto, paljon perustanssia ja kivaa musiikkia. Maijan torstaitanssijat tuntuvat olevan uskollista porukkaa. Harva tuntuu käyvän muissa treenipaikoissa tai muilla opettajilla. Mutta useimmat etenkin sinkkutanssijoista käyvät ahkerasti tansseissa. Iloista ja innokasta porukkaa.

Minulle rumbassa tärkeää on peloton heittäytyminen tanssihetkeen ja läsnäoloon, jolloin nautittavan rumban vaatima kutkuttava yhteys ja tunne yhteisestä tanssista voi syntyä - myös treeneissä. Vähän jopa yllättäen myös musiikki on alkanut merkitä yhä enemmän tanssikokemuksessani. Jotkut rumba(bolero)biisit, kuten tuttu Besame mucho, vievät minut välittömästi rumbamoodiin.

On ollut jännä huomata, miten musiikki on tullut yhä tärkeämmäksi osaksi tanssiani. Jokunen vuosi sitten en tanssiessani edes kuullut musiikkia, kun piti keskittyä askeliin, seuraamiseen, jännityksen vähentämiseen jne. Nyt musiikki on lähes ykkönen tanssitunnelman luomisessa :):)

Läsnäolon ja musiikin lisäksi minulle merkitsee yllättävän paljon myös tekniikka. Kuten tanssiblogistani varmaan välittyy tykkään treenata ja hioa kunkin tanssilajin yksityiskohtia. Tai ainakin tietää, mihin olisi tarkoitus pyrkiä, vaikka itse en joka nippeliä pystykään toteuttamaan - eikä ehkä ole tavoitteenikaan. Nykyään etenkin tanssiessani rumbaa ja tangoa tanssinautintoani treeneissä (tai etenkin treeneissä) lisää, jos/kun parikseni sattuu viejä, joka on samoissa ajatuksissa eli kaiken muun ohella keskittyy myös tekniikkaan.

Torstaina Maija ei rumban alkeisjatko/jatkotunnilla opettanut eikä kerrannut tekniikkaa, mutta lyhyitä kuviopätkiä opittiin useampia. Ehkä tämä vaikutti siihen, että myös me opetettavat emme huomioineet pahemmin tekniikkaan. Kuitenkin juuri rumbassa tekniikan tuottama lantion liike ja toisaalta liikkeen pidätys on minulle iso osa rumban jujua.

Yhdessä Maijan kuviossa tehtiin naisen etuotsoja. Maija neuvoi seuraajaa astumaan pitkän askeleen astuessaan otsoon. Tämä kuulemma helpottaa viejän askellusta. Viejällähän on oik jalka edessä ja vas takana ja hän heijaa painoaan oik ja vas jalan päällä polviaan koukistaen. Kuvion otsosta poistuttiin naisen oik jalalla alkavalla pistolla (NN), minkä jälkeen tehtiin miehen vas puolelle taipuva linja (H).

Eli aika perusrumbaa pyörittiin ilman kummempia lantion latinotouhuja tai sähäköitä käännöksiä. Mutta kivaa oli näinkin. Illasta jäi hyvä fiilis - ja silloinhan tanssi on tehnyt tehtävänsä.

Askel askeleelta

Taas hidasta valssia - maanantaina Männistön kauniilla kesälavalla Keravan Taitokolmion kesätreeneissä. Opettamassa TanssiGurun Kimmo Lasanen Marika-vaimonsa kanssa. Tupa täynnä, mutta tällä kertaa naisia oli kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Maanantai-iltana se ei kuitenkaan haitannut, sillä ilma oli niin lämmin ja painostava, että minulle teki vain hyvää huilata välissä. Viejät taisivat joutua aika koville...

Kimmo neuvoi - kuten muutkin opet - lyhentämään hitaan valssin ykkösaskelta ja pidentämään kakkosaskelta, ja kolmosaskeleella vetämään jalkaterät selvästi yhteen (ellei aio astua ohiaskelta). Tärkeää on kakkosaskeleella vetää jälkeen jäänyt jalka lattiaa pitkin edellä astuneen jalan viereen. Kimmon ohje kolmos- ja ykkösaskeleen ajoitukseen oli se, että kakkosaskeleen ylösnoususta laskeudutaan kolmosen aikana, mutta polvien koukistus ja vauhdin otto seuraavaan ykkösaskeleeseen tapahtuu vasta ykkösen alussa, eikä vielä kolmosella.

Valssin sivutaivutuksissa ja kyljen venytyksissä Kimmo kehotti kokeilemaan seraavaa mielikuvaa: Ajattele, että vedät ilmaa vain toiseen keuhkopuoliskoon ja aina sen kyljen puoleiseen keuhkoon, mihin suuntaa olet astumassa ja jota haluat venyttää ylöspäin - hartiaa nostamatta. Eli tämä määrä venytystä riittää, ei tarvita mitään keinotekoista, ylenmääräistä kyljen venyttämistä.

Kahden viimeisen tunnin aikana Kimmo opetti useamman kivan, jatkotason valssikuvion. Alkuun hän vain näytti kuviot Marikan kanssa ja pani tanssiparit seuraamaan. Kuvioiden vaikeutuessa hän opetti askeleet viejille palapalalta, mutta seuraajat saivat tyytyä osaaviin viejiin.

Kaksi kivaa uutta valssikuviota lähtivät kumpikin liikkeelle oik käännöksen alulla. Tämän jälkeen nainen kääntyy avaukseen miehen oik sivulle siten, että hän astuu ensin oik jalalla miestä kohti (yks), sitten vas jalalla kääntyen vas kylki miehen oik kylkeen (kaks) ja palauttaa painonsa takaisin oik jalalle ollen edelleen miehen kyljessä (kol). Seuraavaksi nainen astuu vas jalalla eteenpäin (yks), jatkaen oik jalalla, jonka päällä kääntyy miehen kautta takaisin tulosuuntaansa (kaks) ja lopuksi astuu miehen kylkeen vas jalalla  - vähän otson tapaan (kol). Tämän jälkeen nainen kääntyy kahdella lyhyllä askeleella miehen vartaloa seuraten (yks,kaks) ja astuu kolmannen askeleen oik jalallaan miehen jalkojen väliin. Koko ajan naisen tulee säilyttää askelissaan valssin nousut eli ykkösellä alhaalla, kakkosella nousu ja kolmoselle alas.

Toinen kuvio oli monimutkaisempi: otson tapaisia käännöksiä, mutta rytmirikoilla: ensimmäiseen otsoon käytettiin kaksi iskua (yks,kas), toiseen yksi isku (kol) ja kolmanteen taas kaksi iskua (yks,kaks) ja lopuksi tavallinen askel (kol). Vaati taitavaa ja tarkkaa vientiä viejiltä ja erittäin tarkkaavaista seuraamista seuraajilta. Onneksi saimme kuviot videolle...

Taitokolmiossa on paljon osaavia viejiä. Aiemmin olen arastellut heittäytyä heidän kyytiinsä ”enhän minä heidän viennissään pysy”, ja tämän takia usein alisuoriutunut seuraajana. Yllättäen maanantaina huomasin, että seuraamispelkoni (itsekriittisyyteni ?) oli vähentynyt ja pystyin ja sain kokea useita nautinnollisia tanssihetkiä. Askel askeleelta tanssitaitoni, seuraamiseni sekä kykyni rentoutua ja heittäytyä vientiin ja tunnelmaan petraantuvat.

Lähdin Männistön treeneihin hieman allapäin, mutta tanssi teki taas tehtävänsä - palasin kotiin virkistyneenä ja hyvillä mielin.

Avaudu tanssille ja toiselle

Helsingin työväenopiston ikäihmisten tanssityöpajassa harjoittelemme koreografi Hanna Brotheuksen ohjauksessa Oodi metsälle -nimistä lyhyttä tanssiesitystä Helsingin uuden keskuskirjasto Oodin avajaisiin (täällä). Viimeinen työntäyteinen viikko on juuri alkamassa.

Tämänpäiväisissä treeneissä Hanna toivoi, että yrittäisimme tuottaa liikkeen ja tanssin sisältämme - elämään ja tuntemaan kropassamme musiikin ja lyhyen tanssihetken. Hän väitti, että läsnäolomme omassa tanssissamme (tai sen puute) näkyy myös silmistämme aina katsojille asti - jopa mummin pienistä tihrusilmistä :):) Toinen tärkeä asia jota Hanna korosti, oli ryhmän yhteisen liikkeen aistiminen ja oman yksilöllisen tanssin synkronointi ryhmän liikkeeseen. Se on hänen mukaansa jollain yliluonnollisella tavalla mahdollista, vaikka muiden liikkumista ei omaan tanssiin keskittyessä selkeästi näkisikään. Uskon että näin on, mutta se vaatii vahvaa keskittymistä ja rehellistä läsnäoloa.

Jos me edes ajoittain pystymme liikkumaan henkilökohtaisten tunteidemme voimalla ja kukin omalla liikekielellämme, mutta yhtenäisenä ryhmänä - kuten Hanna toivoo - esityksestämme tulee upea. Onneksi onnistumistamme tukevat Johannes Brotheruksen lempeä ja hieno musiikki sekä puvustajien jännittävät valkoiset silkkipaperiluomukset.

Hannan ohjeet oman liikkeen ”tuntemisesta” ja ilmaisemisesta sekä toisen läsnäolon aistimisesta ja hänen liikekielensä huomioonottamisesta - yhteisen liikkeen tärkeydestä - pätee enemmän kuin hyvin myös paritanssiin. 

Bettina ja läsnäolo

Taitokolmion maanantai-illassa Bettina Karppinen opetti tällä kertaa foksia. Väkeä oli - ilmeisesti yllättävän lumipyryn takia - yllättävän vähän.

Energinen Bettina - pikkutiikeri, kuten Taitokolmion aktiivi hänet esitteli - muistutti läsnäolon tärkeydestä kaikissa tansseissa. Asia jonka hän tuntuu ottaneen sydämen asiakseen. Ja hyvä näin, sillä läsnäolon merkitystä ja vaikutusta tanssiin ei koskaan voi liikaa korostaa. Harjoituksetkin tuntuvat itsestä ja toisesta vielä mukavammilta, kun treenauksen lisäksi yrittää samalla keskittyä ainakin ajoittain huomioimaan kulloistakin treenipariaan.

Läsnäoloon asettumista harjoiteltiin mm. tanssimalla parin kanssa siten että vuoroin silmät olivat kiinni seuraajilla, vuoroin viejillä ja vuoroin molemmilla yhtä aikaa. Lisäksi Bettiina muistutti kunnon tervehtimisestä ennen tanssia - myös treenituntien parinvaihtoringissä. Tämä tarkoittaa mm. silmiin katsomista ja lyhyttä vartaloiden ”tunnustelua” ennen ensimmäisiä tanssiaskeleita.

Läsnäoloharjoitusten lisäksi Bettina opetti joitakin rytmirikkokuvioita foksiin. Perusaskeleen jälkeen nainen astuu taakseen menosuuntaan kolme hidasta askelta aloittaen oik jalallaan. Sitten nainen kääntyy hieman vastapäivään paikalla astutuilla kahdella nopealla, minkä jälkeen hän astuu ensin vas jalalla (H) ja sitten oik jalalla (H) taakseen ristiin lopettaen kahteen vastapäivään kääntyvään nopeaan askeleeseen. Minkä jälkeen nainen astuu taas kaksi hidasta taakseen ristiin ja kaksi vastapäivään kääntyvää nopeaa askelta. Eli nainen ikäänkuin kiertää ympyrää miehen edessä vastapäivään kääntyen omalle vasemmalleen, kunnes mies lopettaa liikkeen. Vastaavasti mies astuu eteen ristiin.

Loistava ilta, jossa opeteltiin nauttimaan paritanssista kulloisenkin tanssiparin kanssa. Kiva lisä mieleenjääneeseen Bettinan Joensuun foksituntiin (täällä).

Jyrkin tango 2

Tango on tanssi, jota ei oikeastaan opita tanssitunneilla. Tunneilla voi oppia askeleita ja kuviota, mutta nautittava tango syntyy tanssihetkestä kulloisenkin tanssikaverin kanssa. Tunteesta ja liikkeestä, jonka musiikki tanssijoissa herättää sekä väreilystä, jonka yhdessä kuultu musiikki ja yhteinen liike aikaansaa. Tango kutsuu heittäytymään läsnäoloon ja musiikin ja toisen kuunteluun sekä tuntosarvet omaavaan vientiin ja herkkään seuraamiseen. Kaikki tämä vaatii uskallusta, kaavamaisesta tanssista irtipäästämistä ja tajuamista ettei tanssi yksin.

Tätä kaikkea ymmärsin Jyrki Keisalan tarkoittavan, kun hän Suomen Tanssistudioiden tiistaisella tangotunnilla Myyrmäessä kehoitti viejiä mahdollisimman nopeasti perusaskeleen oppimisen jälkeen päästämään irti tavanomaisesta hidas,hidas,nopea,nopea -askelluksesta ja ottamaan askelia musiikin ja mielen ohjaamana. Ja seuraajia Jyrki kehoitti sananmukaisesti heittäytymään viejän liikkeen seuraamiseen.

Pikkuvinkkejä Jyrki kuitenkin suostui viejille antamaan: Astu pääosin hitaita askelia eteen- ja taaksepäin. Ja lisää tanssiin musiikkiin sopivin epäsäännöllisin välein yksi tai useampi nopea,nopea-askelpari joko etenevinä ohiaskeleina tai jommalle kummalle sivulle astuttuna eli viejästä katsoen myös pimentoon jäävälle sivulle eli oikealle.

Olen tanssitaipaleeni aikana huomannut, että minä tarvitsen tuekseni (ehkä enemmän kuin joku toinen) selkeitä askeleita ja kuvioita, minkä jälkeen voin yrittää heittäytymistä musiikin ja viejän vietäväksi. Kun olen tanssitaipaleellani pikkuhiljaa oppinut tarkkoja askelkuvioita, rohkeuteni heittäytyä tangon vietäväksi on myös selvästi lisääntynyt. Ehkä tanssillinen itsetuntoni on parantunut, ja uskallan altistaa itseni epävarmoihin tanssitilanteisiin ja vain odottaa ja katsoa mihinköhän tämäkin liike tai askel tanssiparini ja minut kuljettaa. Näinhän se on muussakin elämässä ja oppimisessa yleensä - kaaoksen kestämistä :):)

Oikeastaan Jyrki keskittyi yllä sepustamaani asiaan vain muutaman lauseen ajan, mutta minulle ne muutamat lauseet olivat merkittäviä. Ne saivat ajatukseni juoksemaan ja tukivat sitä, mitä itsekin tällä hetkellä omassa tanssissani harjoittelen - heittäytymistä, kuten vuodatuksestani huomaa.

Tangoasennossa Jyrki neuvoi pitämään ”polvet rentoina”, ja periaatteessa polvi suoristetaan (ei lukkoon) askeleelle astuttaessa. Kiinnitin huomiota, että Jyrki ei sanonut ”polvet koukussa”, koska itse tangoa tanssiessani usein aprikoin, että paljonko koukkua polvissa oikein pitäisi olla. Jyrki puhui myös ”kissamaisesti” etenevästä, mutta voimakkaasti astutusta tangosta.

Jyrki muistutti, että tangon nopeita askeleita ei ole tarkoitus juosta läpi. Vauhti nopeissa askelissa kiihtyy herkästi, etenkin jos astuu useamman nopean askeleen putkeen. Vauhdin säilyttämistä maltillisena edistää, kun ajattelee astuvansa ennemminkin hitaita askelia (ja välttää hokemasta mielessään ”nopea,nopea”) ja maaduttaa kantapäälle astuen jokaisen nopeankin askeleen.

Jyrki näyttää suosivan alkeistangoa opettaessa askeltamaan niin ns. foksitangoa eli astumaan hitaiden jälkeiset nopeat askeleet sivulle (N) ja viereen (N). Toisin kuin esim. Filpuksen pariskunta (täällä), joka korosti etenevää tangoa jossa hitaiden jälkeiset nopeat askeleet astutaan pääosin menosuuntaan (N) ja viereen (N).

Jyrkin opetustapa on selkeä ja hän kiinnittää huomiota asioihin, jotka myös minulle on tanssissa tärkeitä. Jyrki huomioi tunnin edetessä oppilaiden omaksumiskyvyn ja oppimishalun, jolloin opetus pysyy oppilaiden ”tasolla”. Olen käynyt Jyrkin tunneilla silloin tällöin huhtikuusta 2017 lähtien (täällä), ja pääosin tykännyt hänen selkeästä opetustyylistään.

Perusasioihin keskittyvä treeni, jota ei yllättäen sekään pystynyt pilaamaan, että kymmentä naista tanssitti vain kaksi vapaata viejää plus Jyrki. Harmi puuttuville viejille, sillä he missasivat monta Jyrkin hyödyllistä vientivinkkiä.

Tanssitunti joka jää mieleen

Viimeinen treeni, johon Joensuun tanssiviikolla osallistuin, oli Bettina Karppisen vetämä foksin perustason tunti. Sen nimeksi oli ohjelmaan merkitty ”Foksia eril. musiikkiin”. Perustasosta huolimatta osallistujia oli laidasta laitaan - niin kokemattomia aloittelijoita kuin osaavia tanssin taitureita ja monentasoista tanssijaa siltä väliltä.

Edes Bettina ei tuntunut tarkalleen tietävän, mitä järjestäjät tai osallistujat kyseiseltä tunnilta odottivat. Mutta se ei Bettinan eikä osallistujien menoa häirinnyt. Ennemminkin tietty epämääräisyys toi Foksia eril musiikkiin -treenituntiin juuri sen toivotun jujun. Spontaaniutta, arvaamattomuutta, hämmennystä ja hämminkiä. Ja sitähän lavatanssikin usein on.

Käytännössä Bettina soitti treeneissä kolmea erilaista foksimusiikkikappaletta ja komensi osallistujat tanssimaan musiikin mukana väliin yksin ja väliin parin kanssa - väliin silmät auki ja väliin silmät kiinni - väliin lähes liikkumatta tiukasti parissa kiinni ja väliin riehakkaasti kaukana parista. Ja vähitellen Bettina sai meidät viimeisetkin heinäseipäät rentoutumaan...

Minusta treeni muistutti enemmän improvisointi- tai pykodraamatuntia kuin tanssituntia. Mutta minun lisäkseni muutkin osallistujat tuntuivat nauttivan - ujosta, pidättyväisestä nuorukaisesta riehakkaaseen tanssitaitoiseen reissumieheen.

Mitään konkreettisia tanssiaskeleita tai -kuvioita tunnilla ei opetettu eikä opittu. Mutta ainakin minä opin muita tärkeitä paritanssiin liittyviä asioita, kuten rohkeutta kohdata omana itsenäni juuri se ihminen, jonka kanssa sillä hetkellä tanssin. Antautua vuorovaikutukseen toisen kanssa ennakkoluulottomasti, pelkäämättä ja häpeämättä. Tai siis tajusin lisää läsnäolon ja kohtaamisen merkityksestä - oppimista asiassa on vielä paljon.

Kiitos Bettina yhdestä tanssileirin vaikuttavimmasta treenitunnista!