tiistai 27. elokuuta 2019

Otsoja ja linjoja

Fuusiotangon teemapäivänä (täällä) Jussi ja Maija Kuosmanen ja Sannu ja Matti Heikkilä kertasivat myös otsojen ja linjojen tekniikkaa. Ja kivasti ja ymmärrettävästi sen tekivätkin.

Yleensä seuraaja tekee otsot - viejän ohjauksesta - joten Sannu seuraajana selosti naisille otson jujuja ja Jussi antoi miehille vientivinkkejä. ”Laiskimmillaan” mies voi ohjata naista otsoihin jopa paikallaan seisten, ainoastaan ylävartalollaan ohjaten, mikä toki vaatii taidokasta vartalovientiä.

Otsossa on tärkeä, että nainen vie vartalon painon kokonaan astuvan jalan päälle ennen kuin hän lähtee kääntymään otsoon ja että hän astuu seur askeleen vasta kun otso on valmis eli kokonaan kiertynyt. Tangossa etuotsoon astutaan kanta-askeleella, mutta matalalla sellaisella eli varpaita ei nosteta voimalla ylöspäin. (Rumban otsoissa käytetään usein päkiöitä.) Naisen katse ja ylävartalo voivat olla koko ajan miestä kohti, jolloin vain lantio ja jalat kiertyvät. Tai nainen voi kääntää ylävartaloaan ja päätään liikkeen suuntaan, jolloin otso on näyttävämpi ja yleensä myös hitaampi. Otsoja voi tehdä siis hitaasti nautiskellen (HH) tai nopean sähäkästi (NN).

Opettajat opettivat tällä kertaa kolme erilaista linjaa. Ensimmäinen oli ns. habanera, jolla Jussi tykkää aloittaa tangonsa naista tunnustellen. Habanerassa mies astuu vas jalalla taakse naisen seuratessa oik jalallaan. Astuvan jalan polvi koukistetaan ja toisen jalan polvi lähes suoristetaan. Nainen venyttää oik kylkeään kaartuen hieman vasemmalle. Samalla nainen katsoo vas jalkaansa ja taittaa ylävartaloa hieman taaksepäin miehen taittuessa hieman eteenpäin.

Lopuksi opetettiin miehen vasemmalle ja oikealle tehtävät linjat, joita on kerrattu monen muunkin opettajan tunneilla. Linjoissa miehen oik ja naisen vas lantio/kylki eivät saa irrota toisistaan.

Kuosmasten ja Heikkilöiden teemapäivänä opin lisää tangoa -taas. Valtavaan tanssipalapeliin löytyy jokaisella tunnilla ainakin yksi uusi palanen, jolloin kokonaiskuva paranee ja selkiytyy. Aina jaksan kuitenkin ihmetellä sitä, miten uuden äkkääminen on jatkuvasti mahdollista - olenhan kuunnellut ja treenannut lähes samoja asioita kymmeniä kertoja eri opettajien tunneilla.

Tango tulee yhä rakkaammaksi...

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Latoromantiikan kahleista

Lauantaina Suomen Tanssistudiot järjesti Vantaan Puistokulmassa viiden tunnin teemapäivän fuusiotangosta - opettamassa Jussi ja Maija Kuosmanen ja Sannu ja Matti Heikkilä. Jussin mukaan fuusiotango on sekoitus suomi-, arkku- ja vanhaatangoa, ja soppaan voi vielä lisätä vaikka rumbaa ja baccataa. Tanssistudioiden esitteen mukaan fuusiotangossa keho ja mieli pyritään vapauttamaan ”latoromantiikan kahleista”.

Paikalla oli liuta taitavia (kilpailevia) kuopiolaisia paritanssijoita, jotka lyhyen alkukierroksen jälkeen tanssivat (ymmärrettävästi) etupäässä oman parinsa kanssa. Täten osallistujista vain vajaa puolet lopulta vaihtoivat paria. Kun bussipysäkillä aina hetken ehti seurata muita tanssijoita, näki miten valtavasti kaksi tanssiryhmää erosivat toisistaan. Paria vaihtamattomat taiturit viilettivät tunteella ja taidolla pitkin rauhallisin askelin ympäri salia musiikista ja toisistaan (pääosin) nauttien ja tehden mm. tyylikkäitä otsoja ja näyttäviä linjoja - lähes täydellisiä fuusio-osaajia :):) Samaan aikaan me perustanssijat yritimme sinnikkäästi etsiä toimivaa vartalokontaktia ja yhteensopivia askelia tiheästi vaihtuvien, hyvinkin eritasoisten tanssahtelijoiden kanssa.

Opetus oli mielestäni jatkotasoa, ja vaati vähintään suomitangon hyvää osaamista ja etenkin vienti- ja seuraamistaidot olivat kultaakin arvokkaampia. Eikä pahitteeksi olisi ollut hyvät perustaidot arkku- ja/tai vanhastatangosta, mitkä minulta puuttuivat - ja se selvästi haittasi seuraamistani. Mielestäni netissä hieman virheellisesti viikonloppukurssia mainostettiin ”Sopii kaikille!”.

Jussi korosti että tärkeintä on tanssia tunteella parin kanssa yhdessä fiilistellen antaen musiikin viedä. Ja siinä se on - hyvä tango, fuusiolla tai ilman. Fiiliksen mukaan voi vaihdella niin etäisyyttä pariin, vartalokontaktin kohtaa kuin tanssin korkeutta. Sannun mukaan suomitangossa vartalokontakti on reiden puolivälistä tissien alapuolelle, mutta sekä arkku- että vanhatangossa kontakti on lyhyempi ja korkeammalta: kummankin ”oikeat vatsat” tanssivat keskenään. Ja suomitangoa tanssitaan mieluusti matalalla, mutta sekä arkku- että vanhaatangoa polvet lähes suorina.

Jussi myös muistutti viejiä pitämään oik kätensä naisen selässä höyhenen kevyenä. Ja solmukädetkin ovat vain koriste - ei puristusta, ei heijaamista eikä vientiliikkeitä. Minun murheenkryynini on etenkin jännitystilanteissa oik olkapääni ja oik käsivarteni, joka pyrkii jännittymään ja nousemaan. Tästä eräs hyvä viejä taas huomautti ystävällisesti.

Musiikin tulkinnasta Sannu muistutti, että tangomusiikki koostuu kahdeksan iskun jaksoista. Perus HHNN-askellus kestää kuusi iskua H(2 iskua), H(2 iskua), N(1 isku) ja N(1 isku), joten 2 iskua jää ikäänkuin käyttämättä. Nämä 2 iskua täytetään tauolla!! Tanssissa muutenkin askelten nivelkohdat ja tauot ovat jopa tärkeimpiä kuin itse askeleet. Askeleethan ovat ”vain” kävelyä :):)

Suomitangossa ”täyteläinen” kahden iskun tauko pidetään neljän askeleen (HHNN) ja kuuden iskun lopussa. Tänä aikana voi esim koota viimeisen askeleen hitaasti tai hitaalla vartalon kierrolla valmistautua seuraavaan perus HHNN-askellukseen tai tehdä pienen linjan. Arkkutangossa tämän ”täyteläisen” kahden iskun tauon voi pitää ensimmäisen hitaan askeleen - nainen astuu vas jalalla vasemmalle - jälkeen eli H(2 iskua), tauko(2 iskua), H(2 iskua), N(1 isku) ja N(1 isku) ja vanhatangossa kahden hitaan askeleen - nainen astuu oik jalalla taakse menosuuntaan (H) ja vas jalalla vas sivulle (H) - jälkeen eli H(2 iskua), H(2 iskua), tauko(2 iskua), N(1 isku) ja N(1 isku).

”Elävistä” tauoista puhuessaan Sannu muistutti, että välillä on tarpeen tanssia perustangon askelia välittämättä musiikin kahdeksasta iskusta. Vaihtelu virkistää tässäkin. Usein käy puuduttavaksi tanssia koko kappale huomioiden liian tarkasti edellä mainittu musiikin 8-iskuisuus.

Jos/kun arkkutangossa nainen astuu nopeat askeleet ristiin, hän astuu ensin oik jalalla taakse jättäen painon päkiälle. Tämän jälkeen hän vetää vas jalan ristiin oik jalan eteen siten, että vartalon paino on vas jalalla. Tällöin takana olevasta oik jalasta vain päkiä, mutta edessä olevasta vas jalasta koko jalkapohja on maassa.

Tässä osa lauantaina annista. Sunnuntaina opet jatkavat täydentämällä fuusiotangoa vielä rumban ja baccatan kuvioilla, mutta tämän minä jätän suosiolla väliin.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Teemana foksi

Torstaina Pavilla jatkui foksi, kun Maija Astikaisen osaavat assarit selkeäsanainen Timo ja ihanasti seuraava Petra kertasivat foksin kiemuroita. Alkuun Timo selvensi, että tässä foksin teemaillassa treenataan erirytmiseen foksimusiikkiin tanssittavia perusfokseja - nopeaa ja hidasta - mutta ei ns. hidasta lavafoksia, jota Kati opetti maanantaina (täällä).

Alkuun Timo muistutti, että foksia voi tanssia vartalokontaktilla tai hajuraolla, mutta kumpikin vaatii hyvän ja tukevan raamin. Naisen vas kyynärvarsi on liimautunut miehen oik olkavarteen. Miehen oik käden kämmen on kevyesti, mutta tukevasti naisen vas kylkikaaressa rintsikoiden kohdalla riippumatta siitä tanssitaanko vartalokontaktissa vai hajuraolla. Mies ei vie kättään/kämmentään syvälle naisen selkään.

Raamin lisäksi foksin avainjuttuja on polvista lähtevä jousto eli baunssi (täällä). Jousto tehdään selvänä ja näkyvänä nopeassa fuskussa, jossa astutaan lyhyitä askelia. Kun tanssitaan foksia hitaaseen foksimusiikkiin ja astutaan pidempiä askelia, silloin jousto yleensä pienenee/vähenee. Eli nopeissa fokseissa selkeä, ilakoiva jousto ja hitaissa fokseissa enemmän sitkeää - hieman tangomaista - fiilistelyä.

Maija pyysi Timoa opettamaan meille yksinkertaisen, mutta käyttökelpoisen miehen ”ohiaskeleen”, jota hän edesmenneen opettajansa Åke Blomqvistin peesissä kutsui euro-käännökseksi. Foksin HHNN-perusrytmillä mies astuu vas jalalla normaalisti eteen (H), mutta toisen, oik jalalla astuttavan hitaan askeleen mies astuu voimakkaalla ylävartalon kierrolla ohiaskeleena naisen oik puolelta (H),minkä jälkeen hän kääntyy nopeilla askelilla naisen eteen selkä menosuuntaan (NN). Nainen astuu toisen hitaan askeleen oik jalalla oik takaviistoon ja kääntyy miehen eteen kasvot menosuuntaan.

Pidempi kiva kuvio, joka alkaa vas käännöksen alulla, jatkuu naisen otsolla ja vas kääntyvällä (etenevällä) pistolla ja päättyy hitaaseen linjaan miehen vasemmalle. Kuvio sopii paremmin hitaaseen foksiin, mutta toimii myös nopearytmisessä tanssissa, jolloin lopun piston ja linjan voi jättää väliin.

Nainen aloittaa ko. kuvion astumalla oik jalalla taakse kääntäen oik jalan päkiällä vartalolinjan menosuuntaan (H) ja jatkaen menosuuntaan ensin vas jalalla (H) ja sitten sekä oik että vas jalalla ohiaskel (NN). Sitten nainen astuu oik jalallaan miehen oik kyljelle (H), kääntyy etuotson (H) ja astuu vas jalallaan takaisin miehen eteen kääntäen vartalolinjansa miestä kohti ja vetäen oik jalan painottomana vas jalan viereen (H). Sitten nainen astuu pyörivään pistoon ensin oik jalalla taakse (N) ja sitten vas jalalla eteen (N). Lopuksi pari tekee tulosuuntaan linjan mies vas ja nainen oik jalallaan (H tai HH). Kuviota ei välttämättä - edestakaisen liikkeen takia - mahdu tekemään ruuhkaisilla lavoilla.

Yllätyksekseni onnistuin kunnolla rauhoittumaan ja saavuttamaan hyvän tanssikontaktin vain parin viejän kanssa. Mikä lie mummolla pielessä :):) Tästä huolimatta suht kiva ilta - sai treenata monenlaista foksia erilaisten viejien kanssa.

perjantai 16. elokuuta 2019

Lavafoksin hurmaa

Kati Koiviston Pavi-illan toinen kaksituntinen opeteltiin ja tanssittiin hidasta lavafoksia, joka on helpotettu versio kilpatanssina tunnetusta hitaasta foksista (slow fox). Vain pienelle osalle osallistujista hidas lavafoksi oli tuttua, joten Kati aloitti alkeista.

Ensin Kati kävelytti meitä pitkillä hitailla askelilla ilman paria ympäri salia vuoroin eteen- ja vuoroin taaksepäin astuen. Sitten hän harjoitutti painon vaihtoa paikalla jalalta toiselle ns. alakaaren kautta. Tässä vauhti askeleeseen lähtee siitä, että tukijalan polvi koukistetaan voimakkaasti ennen askelta ja ylävartalo heijaa tukijalan suuntaan vähän kuin rumbassa. Jalkoja siirretään lattiaa laahaten. 

Katin mukaan hitaan lavafoksin juju on rytmirikoissa ja tukijalalta lähtevässä baunssissa. Perusaskelhan on HNNHNN-rytminen askelsarja, jossa ensin mies astuu oik jalalla oik sivulle (H) ja jatkaa eteenpäin kahdella pitkällä ohiaskeleella kiertäen voimakkaasti vartaloaan (NN). Miehen on tärkeä astua ykkösaskel riittävän pitkänä, jotta hän seuraavilla askelilla pääsee astumaan naisen vas puolella. Sitten mies astuu vas jalalla vasemmalle (H), oik jalalla oikealle (N) ja takaisin vas jalalle (N). Ja uudelleen alusta.

Lavafoksissa on tärkeä painottaa ensimmäistä hidasta askelta. Mies voi myös mielensä mukaan vaihdella tämän ykkösaskeleen suuntaa - suoraan sivulle astumisen sijaan astua esim. etuviistoon ulko- tai sisärinkiä kohti.

Kati opetti helpon oikealle pyörivän pistokäännöksen, jonka nainen alkaa astumalla oik jalalla eteenpäin miehen jalkojen väliin (H) ja jatkaa jalat saksiasennossa ensin vas jalka taakse (N) ja sitten oik jalka eteen (N).

Opeteltiin myös kiva etenevä ja kääntyvä rytmirikkoinen otso-kuvio. Siinä nainen astuu tavallisesti ykkösaskeleen vas sivulle (H) ja mies lähtee ohittamaan naista tämän vas puolelta. Nainen astuu ekan nopean ohiaskelleen oik jalalla (N), mutta toisella vas jalan ohiaskeleella nainen kääntää itsensä miehen kautta ympäri rintamalinja menosuuntaan (N). Sitten hän astuu oik jalalla miehen oik sivulle (H), kääntyy oik jalan päällä tehden etuotson (H) ja vielä toisen otson vas jalkansa päällä (H). Lopuksi nainen astuu oik ja vas jalalla menosuuntaan kääntäen (HH). Kuvio loppuu ohiaskeliin (NN).

Nelituntisen treenin viimeinen tunti otti voimille, mutta tanssi-into ja -ilo vei helposti voiton. Nautin joka hetkestä - ja taas opin.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Rumbaa Pavilla

En ole aktiivinen Pavin kävijä. Aiempina kesinä olen käynyt Pavin tansseissa pari kertaa kesässä, mutta tänä kesänä tansseissa en kertaakaan (vielä). Jonkun kerran olen käynyt Maija Astikaisen torstaitreeneissä, mutta niissäkin aiempaa harvemmin.

Tanssitaipaleeni alussa minulla oli jokunen tylsä kokemus Pavilta (täällä ja täällä). Untuvikkona pelästyin aggressiivista naisten riviä ja tanssitilaa ottavia taitavia tanssijoita. En muutenkaan ole suurten lavojen ystävä. Pienet ”perähikiäpaikat” ovat enemmän makuuni. Täytyy myöntää, että tähän vaikuttanee sopivissa tilanteissa pintaan pyrkivä esilläolon tarpeeni: Pienellä lavalla en parini kanssa häviä massaan, enkä jää taitavien tanssiparien jalkoihin. Saan olla enemmän esillä :):) Tänä kesänä olen myös uskaltautunut rohkeammin kokeilemaan eläkeikäisten suosimia pieniä lavoja, kuten Merimelojien majaa (täällä) ja Männistön lavaa (täällä).

Pavin treenikäynnitkin ovat vähentyneet lähinnä siksi, että nykyään käyn useampien opettajien treeneissä ympäri Etelä-Suomea. Alkuvuosina pitäydyin tiukasti vain Pirjo Kärnän ja Maija Astikaisen tunneissa. Ja nykyään käyn paljon viikonloppuleireillä sekä pääkaupunkiseudulla että mm. Joensuussa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Kasnäsissa.

Mutta tämän viikon maanantaina olin Pavilla, jossa oli HappyDancen Kati Koiviston nelituntiset iltatreenit. Kaksi tuntia rumbaa ja kaksi hidasta lavafoksia - kumpikin lemppareitani. Paljon väkeä. Alkuun näytti että miehiä uupuisi rutkasti, mutta kuten tyypillistä pikkuhiljaa tilanne parani ja loppuillasta ylimääräisille miehille piti jopa perustaa taksipysäkki. Katin mukaan naiset vaihdetaan bussipysäkillä, mutta miehet taksipysäkillä :):)

Rumbassa Kati korosti lyhyitä, vartalon alla pysyviä askelia. Ja sitä, että kumpikin astuu eteen astuvansa, nopean 3-askeleen lähes kiinni parin tukijalan jalkaterään - parin astuessa toisella jalallaan 3-taka-askeleen. Tällöin rumba pysyy paremmin kasassa. Lisäksi Kati muistutti käsien rentoudesta. Olkapää, hauis ja sormet - kaikki pidetään rentoina. Peukalot vapaina, ei puristavia otteita. Rumbassa nainen pyörähtää kätensä ali miehen etuviistossa, ei täysin sivulla.

Kati opetti pari käyttökelpoista uutta kuviota. Mm. sensuellin ”tukka hyvin” -käsiliikkeen. Se lähtee käsien ristiotteesta - oikeat kädet päällä. Miehen astuessa perusaskeleen toisessa osassa oik jalallaan nopean taakse (3) - naisen seuratessa vas jalallaan eteen - mies nostaa oman oik ja naisen oik käden oman niskansa taakse, jossa irroittaa otteen, jolloin nainen miestä sivellen siirtää kätensä ja jää odottamaan käsien perusotetta. Tämän jälkeen mies astuu toisen perusaskeleen alkuosassa vas jalallaan nopean askeleen eteen (3) - naisen seuratessa oik jalallaan taakse. Tänä aikana mies nostaa vas kädellään naisen vas käden oman niskansa (tai naisen niskan) taakse ja irroittaa otteen. Nainen siirtää vas kätensä perusotteeseen miehen oik olkavarrelle.

Kiva treeni-ilta, joka illan jo hämärtyessä jatkui aina niiiin ihanalla hitaalla lavafoksilla.

tiistai 13. elokuuta 2019

Valssia ja fuskua

Kasnäsin sunnuntai oli rumba boleroa, hidasta valssia ja fuskua, joista jokaisesta tykkään. Paitsi että rakkauttani rumba ei päihitä mikään - paitsi hyvä tango :):)

Koko päivä tanssittiin paljon - ja tasaparein. Rumbassa opittiin kiva paikanvaihtoon perustuva kieputuskuvio - ja tanssittiin paljon.

Hitaassa valssissa Kimmo korosti sitä, että valssissa venyy liikkeen etenemisen puoleinen kylki - hartioiden pysyessä alhaalla. Tämä liike on valssille ominaista ja tunnusomaista. Liike lähtee polvien koukistamisesta kolmosen lopussa ja ykkös-kakkosella tapahtuva polvien suoristus ja kyljen venytys aikaansaavat vartalon ojentumisen, ei niinkään varpaille nousu. Pää selkärangan jatkeena, omassa tanssitilassa.

Fuskussa jauhettiin kädenalipyörityksiä - ehkä liikaakin. Viejissä oli jokunen aloitteleva mies, joille fuskun vientitekniikka oli vielä täysin vierasta. He riuhtoivat pahasti seuraajien käsivarsia, ja vienti oli kaikkea muuta kuin rauhallista ja kivutonta - selkeydestä puhumattakaan. Harmi, mutta onneksi useimmat viejät osasivat välttää repimistä. He veivät vartalollaan ja osasivat ojentaa käsivarttaan riittävästi kaartumaan pehmeästi naisen pään yli.

Opin ja nautin - parista olkapääruhjeesta huolimatta. Nähdään Kasnäsissa viimeistään ensi kesänä!

torstai 8. elokuuta 2019

Tangoa ja buggaa

Kasnäsin lauantai täyttyi salsasta, tangosta ja buggista, joista minua tällä haavaa puhutteli vain tango. Ja tangoahan minä sitten rakastan sitäkin enemmän.

Opettamassa olivat viikonloppuleirin järjestäjän TanssiGurun iki-ihanat Kimmo ja Marika Lasanen. Tai Kimmo pääosin opetti ja Marika komppasi aktiivisesti - antamalla hyviä ja tarpeellisia seuraamisvinkkejä ja -neuvoja naisen ja seuraajan näkökulmasta.

Aamusalsan päätin jättää väliin, koska halusin pistäytyä Dragsfjärdin puukirkossa (täällä). Mutta tangoa ei mikään pysty ohitamaan, ei edes kirkossa käynti :):) Tango on minun kirkkoni. Parhaimmillaan tango rauhoittaa, luo ihmisen kaipaamaa yhteyden tunnetta sekä auttaa löytämään itsestään toisaalta toisen hyväksymisen ja toisaalta hyväksytyksi tulemisen tunteita.

Lauantaina Kimmo harjoitutti pääosin tangon avauksia, ohiaskelia ja taivutuksia. Näitä treenattiin eri rytmityksillä. Avauksissa naisen lantio jää miehen lantion taakse eikä miehen oik olkavarsi saa karata miehen vartalolinjan taakse.

Sen sijaan loppu iltapäivästä vuorossa ollut buggi ei vieläkään kuulu favoritteihini. Seuraan hyvin vientiä, mutta oikea askellus ei vaan tahdo löytyä. Eikä ihme, koska karsastan buggitreenejä ja lavoilla tanssin sen fuskuna tai jätän kokonaan väliin.

Kokonaisuudessaan kuitenkin kiva lauantai. Väki pääosin tuttuja TanssiGurun ja Taitokolmion treeneistä. Ja ainakin viejillä tasainen taso, paria poikkeusta lukuunottamatta.

perjantai 2. elokuuta 2019

Kohti Kasnäsia

Heinäkuussa oli pitkä tanssitauko. Alkukuuta lukuunottamatta kuukausi täyttyi leppeästä mökkeilystä ja tiukasta remonttista. Tanssi jäi taka-alalle, vaikka sitä usein kaipasin ja välillä kovastikin. Onneksi elokuu alkaa tanssin sykkeellä ja toivottavasti jatkuu samaan malliin, vaikka Itä-Helsingin asunnon suurremppa jatkuu pitkälle syksyyn.

Tänään lähden ajamaan Kemiönsaaren kärkeen Kasnäsin kylpylään, jossa viikonloppuna Lasasen Kimmon TanssiGuru järjestää kaksipäiväisen tanssileirin - viimevuotiseen tapaan (täällä). Ohjelmassa on jatkotason tangoa, buggaa, rumbaa, valssia ja fuskua eli tanssia laidasta laitaan.

Sitä odotellassa. Onneksi viikonlopuksi luvataan viileää :):)