Olin sunnuntaina ensimmäistä kertaa Maunulatalon ilmaisissa tansseissa. Ahdas ja kuuma tila, jossa yllättävän paljon (naisvoittoista) väkeä - paikalla useampikin tanssituttu Pirjon ja Maijan treeneistä. Alkuun tanssiopettajiksi opiskelijat opettivat opetusnäytteenään 2 x 45 minuuttia valitsemansa lavatanssin alkeita. Ensimmäinen tuleva tanssiope oli valinnut paljon tanssitun fuskun ja toinen vähemmän tutun masurkan. Treenaajia oli laidasta laitaan - todellisia ensikertalaisia, joille jopa fuskun perusaskel tuotti ylivoimaisia vaikeuksia ja tanssiopeopiskelijoita, jotka taisivat molemmat tanssit lähes täydellisesti.
Minulle masurkka oli uusi tuttavuus. Herttainen naisope sai kuin saikin koko treeniporukan hyppelemään innoissaan masurkan peruskuviota: kolmesti askel, askel, hyppy - ja tämän jälkeen kolme kävelyaskelta. Aloitettaessa nainen seisoo miehen oikealla puolella. Molemmat aloittavat ulkojalalla eli nainen alkaa oik jalallaan (askel), jatkaa vasemmalla (askel) ja lopuksi astuu oik jalalla eteenpäin nostaen vas jalkansa eteen koukkuun. Kolmen askel,askel,hypyn jälkeen mies ohjaa naisen kolmella kävelyaskeleella vas puolelleen. Tämän aikana mies astuu kolme kävelyaskelta taakse, sivulle ja eteen ristiin. Ja uudelleen alusta. Tämä on kuulemma masurkan A-osa. B-osaa emme ehtineet opetella, vaan se jää seuraavaan kertaan :)
Olipahan hikistä touhua. Onneksi lopulta tajusin, että kolme kävelyaskelta on todella selkeää kävelyä eikä niitä tarvitse hyppiä, ja silloin jaksoin paljon paremmin.
Treenien jälkeen ilta jatkui levytansseilla, joihin tuli yllättävän paljon nuoria osaavia tanssipareja - pääosa ilmeisesti osakuntien tanssikerhoista. Heidän taitavaa menoaan etenkin latinomusiikin soidessa oli mukava katsoa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansantanssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansantanssi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 30. huhtikuuta 2018
torstai 24. elokuuta 2017
Kansallispuku kutsuu
Olin keskiviikkona kolmannen kerran Merimelojien majalla ja tykkäsin - ihmisen kokoinen lava paraatipaikalla meren päällä. Tanssijat saavat musiikin lisäksi nauttia ikkunoiden edessä aukeavasta merestä, lahdessa sukeltelevista vesilinnuista, rannassa lähtöä ja paluuta tekevistä kanooteista ja kilpasoutuveneistä sekä illan edetessä myös auringonlaskun punaamasta taivaasta. Ja minun iltani kruunasin tietenkin se, että sain tanssia!
Eilen tansseja tahditti viisihenkinen Rytmikonkarit, joka soitti paljon humppaa, polkkaa ja jenkkaa. Kuten odottaa sopiikin, kun Merimelojien tanssit järjestää Helsingin Kansantanssin Ystävät (täällä).
Lavatanssikursseilla olen toistaiseksi jättänyt perinteiset kansantanssit väliin, lukuunottamatta yhtä polkka- ja yhtä humppatreeniä. Polkan poljento tuntui vaikealta (täällä), mutta kävelyhumpasta nautin (täällä).
Kun orkesteri soittaa humppaa, polkkaa tai jenkkaa, minusta tuntuu välillä vaikealta erottaa niitä toisistaan - hävettää edes tunnustaa. Mutta näin oli lavatanssienkin kohdalla, ennenkuin aloin aktiivisesti opetella tanssimista. Minun oli aiemmin vaikea erottaa jopa valssia tangosta - mikä nyt tuntuu uskomattomalta. Ja tapahtuihan eilenkin, että tutun viejän kanssa arvuuttelimme, oliko alkava kappale foksia vai tangoa - onneksi tanssiopemme vihjasi, että kyseessä on "hitaat" - tuo kaiken nojailun kattava outous (täällä).
Ehkä jos lähtisin humppamusiikin rytmissä rohkeasti askeltamaan, oikeat askeleet löytyisivät itsestään. Jollakin tasolla niin humpan, polkan kuin jenkankin rytmi ja askellus on sisälläni, vaikka en niitä vuosiin ole tanssinutkaan. Kouluaikanani tyttöjen voimistelutunnilla opetettiin ja tanssittiin tyttöpareina kansantansseja. Jo silloin tykkäsin. Sieltä menneestä se nousisi, se poljenta - lihasmuistista, tietoisuuden ohittaen.
Tanssien jälkeen kävi mielessä, että voisihan sitä mennä kansantansseja oikein opettelemaan muiden kansantanssijoiden kanssa. Netistä vähän katselin, mutta ainakin kaikki Kansantanssin Ystävien tanssiryhmät näyttävät olevat tarkoitettu aiemmin tanssineille, ja muiden tahojen aloitusryhmät on suunnattu lähinnä nuorille. Mummin täytynee tyytyä muistelemaan 1960-luvun jumppatuntien oppeja - ja toivoa osaavaa ja kärsivällistä viejää.
Mutta kun kaapissakin olisi Äitimuorin äidin eli 1890-luvulla syntyneen Alma-mummin Kymenlaakson puku päähineineen ja kenkineen ehjänä ja sopivana odottamassa :):)
Eilen tansseja tahditti viisihenkinen Rytmikonkarit, joka soitti paljon humppaa, polkkaa ja jenkkaa. Kuten odottaa sopiikin, kun Merimelojien tanssit järjestää Helsingin Kansantanssin Ystävät (täällä).
Lavatanssikursseilla olen toistaiseksi jättänyt perinteiset kansantanssit väliin, lukuunottamatta yhtä polkka- ja yhtä humppatreeniä. Polkan poljento tuntui vaikealta (täällä), mutta kävelyhumpasta nautin (täällä).
Kun orkesteri soittaa humppaa, polkkaa tai jenkkaa, minusta tuntuu välillä vaikealta erottaa niitä toisistaan - hävettää edes tunnustaa. Mutta näin oli lavatanssienkin kohdalla, ennenkuin aloin aktiivisesti opetella tanssimista. Minun oli aiemmin vaikea erottaa jopa valssia tangosta - mikä nyt tuntuu uskomattomalta. Ja tapahtuihan eilenkin, että tutun viejän kanssa arvuuttelimme, oliko alkava kappale foksia vai tangoa - onneksi tanssiopemme vihjasi, että kyseessä on "hitaat" - tuo kaiken nojailun kattava outous (täällä).
Ehkä jos lähtisin humppamusiikin rytmissä rohkeasti askeltamaan, oikeat askeleet löytyisivät itsestään. Jollakin tasolla niin humpan, polkan kuin jenkankin rytmi ja askellus on sisälläni, vaikka en niitä vuosiin ole tanssinutkaan. Kouluaikanani tyttöjen voimistelutunnilla opetettiin ja tanssittiin tyttöpareina kansantansseja. Jo silloin tykkäsin. Sieltä menneestä se nousisi, se poljenta - lihasmuistista, tietoisuuden ohittaen.
Tanssien jälkeen kävi mielessä, että voisihan sitä mennä kansantansseja oikein opettelemaan muiden kansantanssijoiden kanssa. Netistä vähän katselin, mutta ainakin kaikki Kansantanssin Ystävien tanssiryhmät näyttävät olevat tarkoitettu aiemmin tanssineille, ja muiden tahojen aloitusryhmät on suunnattu lähinnä nuorille. Mummin täytynee tyytyä muistelemaan 1960-luvun jumppatuntien oppeja - ja toivoa osaavaa ja kärsivällistä viejää.
Mutta kun kaapissakin olisi Äitimuorin äidin eli 1890-luvulla syntyneen Alma-mummin Kymenlaakson puku päähineineen ja kenkineen ehjänä ja sopivana odottamassa :):)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)