Viimeinen treeni, johon Joensuun tanssiviikolla osallistuin, oli Bettina Karppisen vetämä foksin perustason tunti. Sen nimeksi oli ohjelmaan merkitty ”Foksia eril. musiikkiin”. Perustasosta huolimatta osallistujia oli laidasta laitaan - niin kokemattomia aloittelijoita kuin osaavia tanssin taitureita ja monentasoista tanssijaa siltä väliltä.
Edes Bettina ei tuntunut tarkalleen tietävän, mitä järjestäjät tai osallistujat kyseiseltä tunnilta odottivat. Mutta se ei Bettinan eikä osallistujien menoa häirinnyt. Ennemminkin tietty epämääräisyys toi Foksia eril musiikkiin -treenituntiin juuri sen toivotun jujun. Spontaaniutta, arvaamattomuutta, hämmennystä ja hämminkiä. Ja sitähän lavatanssikin usein on.
Käytännössä Bettina soitti treeneissä kolmea erilaista foksimusiikkikappaletta ja komensi osallistujat tanssimaan musiikin mukana väliin yksin ja väliin parin kanssa - väliin silmät auki ja väliin silmät kiinni - väliin lähes liikkumatta tiukasti parissa kiinni ja väliin riehakkaasti kaukana parista. Ja vähitellen Bettina sai meidät viimeisetkin heinäseipäät rentoutumaan...
Minusta treeni muistutti enemmän improvisointi- tai pykodraamatuntia kuin tanssituntia. Mutta minun lisäkseni muutkin osallistujat tuntuivat nauttivan - ujosta, pidättyväisestä nuorukaisesta riehakkaaseen tanssitaitoiseen reissumieheen.
Mitään konkreettisia tanssiaskeleita tai -kuvioita tunnilla ei opetettu eikä opittu. Mutta ainakin minä opin muita tärkeitä paritanssiin liittyviä asioita, kuten rohkeutta kohdata omana itsenäni juuri se ihminen, jonka kanssa sillä hetkellä tanssin. Antautua vuorovaikutukseen toisen kanssa ennakkoluulottomasti, pelkäämättä ja häpeämättä. Tai siis tajusin lisää läsnäolon ja kohtaamisen merkityksestä - oppimista asiassa on vielä paljon.
Kiitos Bettina yhdestä tanssileirin vaikuttavimmasta treenitunnista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti