sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ämmät

Ämmät-nimisessä blogissa Susanna Salokannel kirjoittaa mm. lavatanssista (täällä). Etenkin teksti, jossa hän kuvaa tunteitaan ja kokemuksiaan tanssiessaan tuntemattomien viejien kanssa ja harjoitellessaan viejän roolia (täällä), puhutteli minua:
Keskellä ihmisten hälinää hiljennyn kuuntelemaan musiikkia ja katson häntä, jonka kanssa astun kohta tanssin virtaan. Musiikki houkuttaa esiin erilaisia tunteita – iloa, kaipuuta, surua, rakkautta, epätoivoakin. Annan tunteiden tulla ja mennä. 
Hiljennän kaikki muut aistit ja keskityn kokemaan viejän liikkeen laadun ja suunnan. Joskus kaksi kehoa keskustelee vaivatta keskenään – ei tarvita katsekontaktia, ei sanan sanaa. Tanssi lähtee virtaamaan ilmentäen musiikkia hidastuksineen ja nopeine käänteineen. 
Tanssijan vartalo vastaanottaa ja lähettää sanatonta viestintää tavalla, joka jaksaa hämmentää minua loputtomasti. Kun itse opettelin viemään ensimmäisiä kertoja, koin sen niin suurena elämyksenä, että itkin päästyäni kotiin. Itkin sitä herkkyyttä ja luottamusta, jonka naiset tuovat tanssiin. 
Yllä pari lainausta Susannan tekstistä, mutta suositan tanssinharrastajia lukemaan Susannan muitakin tanssiaiheisia blogikirjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti