sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tangon perustaa

Päiväleirillä Karjalohjan Päiväkummussa (täällä) - tangoa kymmenestä kuuteen. Vientiä ja seuraamista, taivutuksia ja linjoja, musiikin kuuntelua ja tulkintaa. Opettamassa TanssiGurun Kimmo ja Marika Lasanen (täällä).

Tanssiasennossa parin oik rinnat painavat kevyesti toisiaan vasten siten, että kummankin asento ikäänkuin hieman avautuu vasemmalle - vain hieman, ja ehkä vain mielikuvissa. Tämä aikaansaa sen että oik rinnat/palleat nojaavat tiukasti toisiinsa. Muista säilyttää rako miehen oik ja naisen vas olkapään välillä. Kimmo sanoi laittavansa kalikan tanssiparini ja minun olkapäiden väliin, kun olkapäät toistuvasti luhistuivat toisiaan vasten.

Solmukäsien kyynervarret hieman latinalaistanssien asennossa. Varo ettei käsivarret painu liikaa naisen puolelle. Ylävartaloon lisää rentoutta.

Eteenpäin astutaan aina kantapää edellä - kevyesti - rullaten koko jalalle. Miehen pitkät askeleet eivät ole itsetarkoitus eli askelissaan viejän tulee huomioida tanssitila, ympäristö ja parin askelmitta. Taaksepäin astuttaessa nainen suoristaa askelta ottavan jalan jo heti liikkeelle lähtiessään eikä vasta varpaiden osuessa lattiaan. Reiden - eikä vain säären - suoristus taaksepäin antaa miehelle tunteen siitä, että hänellä on vapaasti tilaa astua oma askeleensa eteenpäin.

Kimmo opetti astumaan hitaiden jälkeiset nopeat askeleet suoraan menosuuntaan ”tanssi etenee vauhdikkaammin”, toisin kuin esimerkiksi Jyrki ja Antti-Ville, jotka molemmat suosittavat enemmin viisto- tai sivuaskelia. Maku- ja tyyliasioita - ilmeisesti...

Kimmo opasti kuuntelemaan musiikkia - vielä vaikeaa - ja askeltamaan musiikin mukaan vuoroin hitaita ja vuoroin nopeita. Moni muukin tanssiopettaja on sanonut, että oikeastaan tangomusiikkiin sopii huonosti hidas,hidas,nopea,nopea -perusaskellus. Moneen musiikkiin toimii paremmin esimerkiksi hidas,nopea,nopea,hidas,nopea,nopea, jota jotkut kutsuvat myös 6-askel tangoksi. Tai kolme hidasta ja kaksi nopeaa, josta kuulee puhuttavan myös 5-askel tangona (täällä), ja jonka rytmiä osa opeista laskee hidas,hidas,hidas,nopea,nopea ja osa hidas,hidas,nopea,nopea,hidas. Sekahaun Antti-Ville (täällä) mainitsi kerran, että tangossa astutaan musiikin mukaan vaihdellen 1-5 hidasta askelta ja 1-3 nopeaa askelparia.

Päiväkummussa oli iso liikuntasali, jonne suurempikin joukko tanssijoita mahtui hyvin ja sopuisasti treenaamaan. Tila mahdollisti parien keskittymisen oman tanssinsa petraamiseen. Tanssin lomassa Kimmo ja Marika antoivat pareille henkilökohtaisia ohjeita mm. tanssiasennon korjaamiseen.

Useimmat kurssilaisista yöpyivät Päiväkummussa ja jatkoivat tanssitreenejä sunnuntaina ns. hitaiden parissa. Päiväkävijäkin sai onneksi nauttia paikan buffetruokailuista ja uusituista sauna- ja suihkutiloista uima-altaineen.

Ja Kimmosta ja Marikasta tykkään edelleen. Heidän opetustapansa sopii minulle - rauhallisen kannustavaa, mutta kysyessä treenaaja saa rehellistä palautetta ja kaipaamaansa ohjausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti