perjantai 19. tammikuuta 2018

Takkutangoa

Torstaina taas Vantaan Puistokulmassa - tällä kertaa Astikaisen Maijan jatkotason tangoa. Ja taas ylimäärin miehiä, kuten myös viikko sitten  (täällä). Tällä kertaa tangoni takkusi pahan kerran. En pystynyt rauhottumaan lähes kenenkään viejän kanssa - en hyvän enkä huonon, en tutun enkä vieraan - ja treeni-illasta jäi huono ja pettynyt fiilis.

Miksi? Siitä jotain ajatuksia ja tuntemuksia. Ensiksi elämässäni on tällä hetkellä monen moista pyöritystä, joten ei ole ihme jos tanssihetkeen rauhoittuminen tuotaa välillä vaikeuksia. Toiseksi, tanssitaidon ja hyvän seuraamisen oppiminen etenee kuten muukin oppiminen. Välillä etenemisen huomaa selvästi, välillä tulee tasanteita tai seinä vastassa -tilanteita ja välillä tuntuu että ottaa jopa pari askelta takapakkia. Kolmanneksi, toiveeni että osaisin tosi hyvin tanssia ja kaipuuni että saisin kokea tanssiessa huippufiiliksiä, saattaa lamaannuttaa tanssini ajoittain täysin.

Kahden ensimmäisen tuntemuksen kanssa olen jo aika sujut - molemmat nojaavat enempi järkeen kuin tunteeseen. Viimeinen pointti ratsastaa muulla kuin järkiajattelulla - tuntemuksilla, joihin liittyy mm. täydellisyyden tavoittelua, yritystä hallita tanssiparia ja -tilannetta, toivetta että saisin ihailevia katseita :):) Eli sekalaisia asioita ja tunteita, jotka karkoittavat läsnäolon ja ilon tanssistani.

Lisäksi sopivaan treenifiilikseen pääsemistä häiritsi torstaina se, että kolmetuntisen treenin alussa Maija ei auttanut treenajia ”laskeutumaan” tanssitilanteeseen kertaamalla (tosi) lyhyesti opetettavan tanssin perusjuttuja. Minulle tämä on usein tärkeää ja ikäänkuin asettaa kaikki treenaajat samaan moodiin helpottaen yhteisen tanssiraamin ja -rytmin löytymistä. Koko torstaisen treenin pääpaino oli epämääräisessä fiilistelyssä, jonka jokainen viejä tuntui mieltävän eritavoin. Ehkä ope yritti jäljitellä aitoa lavatunnelmaa...

Ensi kerralla toivon taas osaavani rauhassa nauttia tanssin huumasta yhdessä tanssikaverin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti