tiistai 30. tammikuuta 2018

Vartalovaste ja lattiatuki

Maanantaina Keravan Taitokolmiossa (täällä) etsittiin suljetun tanssiotteen salaisuuksia Hanna Tuomisen ja Jyrki Keisalan opastuksella. Jyrkillä oli kurkunpääntulehdus, joten Hanna vastasi pääosin puhepuolesta. Vaan eipä Jyrki pitkään tuppisuuna malttanut...

Vähän erilainen kolmetuntinen aloitettiin ja lopetettiin pitkällä kokovartalohalauksella vuorossa olevan tanssiparin kanssa. Tunnelman löytymistä edesauttoi opettajien valitsema herkistelymusiikki. Vähitellen halauksesta lähdettiin hakemaan rentoa mutta ryhdikästä, pehmeää mutta tukevaa, omilla jaloilla seisovaa paritanssiasentoa. Tarkoitus oli löytää kummallekin mukava, rento ja luontainen asento. Hanna muistutti koko ajan ”hartiat rentoina”. Yllättävän nopeasti onnistuin rauhoittumaan ja laskeutumaan läsnäoloon ja nautittavaan tanssihetkeen useimpien viejien kanssa.

Viejä ohjaa seuraajaa vartalollaan. Liike lähtee ylävartalosta, jota viejän jalat seuravat. Seuraajan vastuulla on säilyttää imukuppimainen kosketus/vaste parin ylävartaloiden välillä nojaamalla kevyesti koko ajan viejään. Tämä edellyttää hallittua ja vakaata keskivartaloa - molemmilta. Hyvän vartalovasteen kautta niin viejä kuin seuraajakin tuntee parinsa painonvaihdot eli kummalla jalalla toinen kulloinkin seisoo. Vartalovasteen korostamiseksi lähes koko kolmetuntinen tanssittiin ilman solmukäsien otetta. Nainen piti oik kättään miehen lantiolla suoliluun kuopassa, ja mies etsi vas kädelleen sopivan paikan.

Opet kehoittivat viejiä astumaan paljon hitaita askeleita, ja muutenkin rauhoittamaan tanssia. Ja kuuntelemaan musiikkia. Kaikki ylimääräinen ”tahditus”liike käsillä tulee karsia. Halutessaan myös seuraaja voi rauhoittaa parin tanssia rauhoittaen omaa olemustaan, liikekieltään ja askeliaan. Muutenkin sekä Hanna että Jyrki kehoittivat seuraajia olemaan aktiivisia tanssijoita, eikä vain passiivisesti seuraamaan viejän liikkeitä. Hyvä seuraaja voi ylävartalonsa hitauden/seuraamisen muutoksilla viestittää viejälle, että esim tässä musiikin kohdassa voisimme hidastaa liikettä ja hetken nautiskella - ennenkuin taas jatketaan viejän ohjauksessa.

Jyrkin mukaan hyviin hitaisiin ei tarvita muuta kuin toimiva vartalokontakti ja molemmilla hyvä ja ”tukeva” yhteys lattiaan. Ja fiilistä. Eli näillä jatketaan torstain tangotreeneihin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti